Myyrien kokema saalistusriski

Myyrien kokema saalistusriski

Janne Sundell
janne.sundell@helsinki.fi
Lammin biologinen asema, Helsingin yliopisto

Myyrien pedonvälttämiskäyttäytymistä keinotekoisissa ravintolaikuissa tutkitaan giving-up density -konseptiin perustuvan tutkimusmenetelmän avulla. Työssä opitaan käyttäytymisekologian tutkimuksen periaatteita ja menetelmiä sekä arvioimaan piennisäkkäiden kokemaa saalistusriskiä eri ympäristöissä.

Avainsanat: giving-up density -konsepti, eläinten käyttäytyminen, käyttäytymisekologia, myyrät, piennisäkkäät, ravintolaikku, saalistus

PDF: Myyrien kokema saalistusriski

Kaksi opiskelijaa tarkastavat ravintolaikkuja maastossa.
Ravintolaikun hiekan seulontaa ja syömättä jääneiden siementen laskentaa. Kuva: Janne Sundell CC BY-SA (4.0)

Johdanto

Myyrät ja muut pikkunisäkkäät kokevat saalistusriskin eri tavoin eri ympäristöissä ja tilanteissa. Harjoitustyössä tutkitaan pedonvälttämiskäyttäytymistä ja ravinnonkäyttöä keinotekoisissa ravintolaikuissa. Työssä käytettävä menetelmä perustuu ns. giving-up-density -konseptiin (GUD). Menetelmä on hyvin yleisesti käytetty käyttäytymisekologisen tutkimuksen piirissä. Konseptin mukaan eläin hylkää ravintolaikun, kun ruokailun kustannukset ylittävät saadut hyödyt. Mittana käytetään ravintolaikkuihin jäljellejäävien ravintokohteiden määrää/tiheyttä. Jos ruokailun kustannukset ovat muuten vakioita, mittaa menetelmä eläimen kokemaa saalistusriskiä. Myyrien kokemaan saalistusriskiä eri tilanteissa voidaan tutkia asettamalla ravintolaikut esimerkiksi peittävyydeltään erilaisiin (mikro)habitaatteihin.

Ajankohta

Työ on mahdollista toteuttaa mihin vuodenaikaan tahansa. Lumipeite asettaa kuitenkin tiettyjä haasteita ja työn toteutus vaatii muokkausta.

Mittaukset

Myyrien eri ympäristöissä kokemaa predaatioriskiä tutkitaan sijoittamalla maastoon keinotekoisia ravintolaikkuja. Laikkujen sijoittaminen riippuu tarkemmasta tutkimuskysymyksestä, mutta ne voidaan asettaa esimerkiksi parittaisesti avoimeen ja peitteiseen maastoon. Ravintolaikut on hyvä sijoittaa maastoon jo muutama päivä ennen kokeen aloittamista, jotta myyrät löytävät laikut. Laikkuina voi käyttää esimerkiksi läpinäkyviä 3 litran kannellisia karkkilaatikoita. Ne on peitettävä kannella etenkin sateella, ja jos linnut alkavat käyttää laikkuja.

Laikkuihin asetetaan tietty määrä ravintokohteita (esimerkiksi auringonkukansiemeniä) sekoitettuna substraattiin (esimerkiksi hiekkaan). Ravintolaikkujen hiekka seulotaan ja syömättä jääneet siemenet lasketaan kerran tai kaksi päivässä. Sopiva määrä siemeniä on noin 20 kpl / ravintolaikku, mikäli laikut tarkastetaan kahdesti päivässä. Siementen määrä on kuitenkin hyvä testata etukäteen, jotta kaikkia siemeniä ei syödä. Siemeniä kannattaa jo etukäteen varata pieniin pusseihin yhteen laikkuun tarvittavia määriä. Myyrien ravinnonkäyttöä seurataan muutaman päivän ajan.

Aineiston analysointi

Yksinkertaista parittaista t-testiä voidaan käyttää, mikäli ravintolaikut asetetaan parittaisesti niin, että toinen on esimerkiksi peitteisessä ja toinen avoimessa maastossa.

Harjoituksen muokkausmahdollisuudet

Harjoitusta voidaan muokata helposti tutkimuskysymyksiä vaihtamalla. Menetelmän avulla voidaan tutkia myös muita pikkunisäkkäitä, lintuja sekä suurempia nisäkkäitä, kunhan ravintolaikuista tehdään tutkittavalle kohteelle sopivia. Kohde-eläintä vaihdettaessa on huomioitava muun muassa laikun rakenne ja substraatti, sekä tarjottavat ravintokohteet. Lisäksi on pyrittämä eliminoimaan ei-haluttujen eläinten vierailu laikuissa. Ravintolaikuille voidaan sijoittaa myös riistakameroita, joiden avulla on mahdollista todeta vieraileva laji sekä tarkastella eläinten käyttäytymismalleja.

Jos saalistusriskin voi olettaa olevan vakio, voidaan tutkia myös muita ravinnonhankinnan kustannuksia ja ottaa mukaan muitakin muuttujia kuin maaston peitteisyys. Tällöin laikkujen kokonaismäärää täytyy kasvattaa. Työssä on mahdollista tarkastella esimerkiksi vuorokaudenajan merkitystä eri mikrohabitaattien käyttöön ja koettuun saalistusriskiin. Koe voidaan toteuttaa myös laboratorio-olosuhteissa, missä petoriskiä on helpompi manipuloida.

Lähteet

Brown, J.S. 1988. Patch use as an indicator of habitat preference, predation risk, and competition. Behav. Ecol. Sociobiol. 22: 37-47.

Jacob, J. and Brown, J. S. 2000. Microhabitat use, giving-up densities and temporal activity as short- and long-term anti-predator behaviors in common voles. – Oikos 91: 131–138.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *