Mikki Hiiri merihädässä

Tutustumista rantakasvillisuuteen Rassen johdolla.
Tutustumista rantakasvillisuuteen Rassen johdolla.

Saavuimme heinäkuun viimeisellä viikolla Suomen eteläisimmälle alueelle Helsingin yliopiston Saariston ekologia -kurssin merkeissä. Tämä viikko tuli olemaan monelle kurssille osallistuneelle opiskelijalle viimeinen kesän kenttäkursseista, ja mikä olisikaan ollut parempi päätös kyseiselle taipaleelle kuin helteiset poutapäivät räystäspääskyjen seurassa. Moni meistä ei ollut käynyt Tvärminnen asemalla aikaisemmin, joten kurssi tutustutti usean opiskelijan Hankoniemen esteettiseen saaristoidylliin. Kivenheiton päästä asemalta sijaitsivat Hangon pitkät hiekkarannat sekä Tammisaaren sympaattinen puutaloalue, joten vapaa-ajalla riitti retkeilykohteita koluttavaksi. Syanobakteeritkin osasivat jättää meidät täksi viikoksi rauhaan, mikä mahdollisti usean tunnin pulikointisessiot lämpimässä merivedessä kolmipiikkien ja ahdinparran seassa.

Viikko vierähtikin kurssilla nopeasti, kun pääsimme jokaisena päivänä tutustumaan uuteen aihealueeseen. Yhdistävänä teemana läpi viikon oli suolagradientin vaikutus eliöyhteisöihin. Pohjapitäjänlahti tarjoaa oivan ympäristön suolagradientin tarkastelulle; Tammisaaren hujakoilla vesi on miltei makeaa, kun taas ulapalle päin liikuttaessa päästään jo Itämeren puitteissa suolaisen murtoveden makuun. Viikon aikana kävi selvästi ilmi, miten erot suolaisuudessa vaikuttavat paikallisiin rantakasvi-, plankton- ja kalalajistoihin.

Tutkailimme myös rantavoimien vaikutusta rantavyöhykkeen kasvillisuuteen ja leviin. Pääsimme muun muassa snorklaamalla keräämään rakkolevänäytteitä, joista sitten mittasimme haarojen pituuksia ja leveyksiä sekä vesikkeleiden määrää. Pohjaeläinten havainnointi paljasti puolestaan erään hapettoman pohjan, ja saimme siten omin silmin todistaa, kuinka surulliselta eloton pohjamuta näyttääkään. Ainoa ilonpilkahdus kyseisen hapettoman pohjan näytteissä oli Itämeressä poikkeuksellisen värikäs mato, joka oli päässyt ovelasti karkaamaan erään kurssin opettajan makeispussista.

Kurssilla sai siis lyhyessä ajassa varsin kattavan ja käytännönläheisen käsityksen saariston ekologiasta. Kurssin ansiosta on taas ainakin muutama valmistuva biologi vähemmän, joka on nähnyt kiiskin vain Pinkan valjussa kuvassa tai joka iloisesti sekoittaa kilkit ja siirat keskenään. Monet vuonna 2018 opintonsa aloittaneista biologeista jäivät tyystin ilman tutustumista vesiekosysteemeihin, sillä uudistetusta Lammin ekologian kenttäkurssista (entisestä biotooppijaksosta) oli vesiekosysteemeihin tutustuminen jätetty kokonaan pois[N1] . Lammin biologisella asemalla on historiallisesti merkittävä asema Suomen vesitutkimuksessa, joten on varsin outoa, ettei siellä järjestetyllä kurssilla opeteta mitään veteen liittyvää. Olisi siis ensiarvoisen tärkeää, että Tvärminnen kurssi säilytettäisiin opinto-ohjelmassa, jotta opiskelijoilla säilyisi edes jonkinlainen mahdollisuus tutustua tähän ensiarvoisen tärkeään elinympäristöön[N2]   ja tutkimuksen osa-alueeseen myös luentosalien ulkopuolella.

Saariston ekologia -kurssin ohjelmaan on perinteisesti kuulunut pienimuotoisten tutkimusten tekeminen viikon aihepiireihin liittyen. Tulokset on esitetty kurssin loppuseminaarissa. Tänä vuonna vaatimuksena oli hieman aiempaa syvällisempi tieteellisten menetelmien korostaminen ja analyysi. Opiskelijoina koimme tämän hankalaksi – viikon aikana kun ei oikein ehdi perehtyä upouuteen aiheeseen. Kun vielä jokaisena päivänä sukellettiin uuteen teemaan ja tutkimusmenetelmiin, jotka varmaankin harvalle kurssilaiselle olivat entuudestaan tuttuja, tuntui erillinen ”tavoitteellisuuden” vaatimus sangen päälle liimatulta[N3] . Kursseja suunniteltaessa tulisikin muistaa, että opetuksen tavoitteena on ensisijaisesti oppiminen, ei tulosten saavuttaminen.[N4] 

Viikon kohokohtana oli Kekkosen kierros, joka on tälle kurssille jo perinteeksi muodostunut leikkimielinen kilpailu. Kilpailuun osallistuvan joukkueen tuli kiertää aseman kupeessa oleva saari soutuveneellä niin, että ainakin yksi märkäpuku oli koko ajan vedessä. Vedessä uivaa henkilöä tuli vaihtaa puolessa välissä matkaa. Armottoman soutamisen ja hapottavien rintapotkujen lomassa joukkueen tuli myös tehdä pienimuotoinen ekologinen tutkimus, joka piti esitellä kisan päätteeksi tuomaristolle. Lisämaustetta tämän vuoden kilvoitteluun toi se, että ensi vuonna muuttuvan kurssin myötä kyseinen Kekkosen kierros voi jäädä historian viimeiseksi.

Joukkueemme teemana kilpailussa oli Mikki Hiiri merihädässä ja mittelöä varten olimmekin palautelleet ikivihreän lastenlaulun sanoja mieliimme viikon aikana tapahtuneen opetuksen lomassa. Kilpailusuorituksen aikana tiimimme koki henkilövahinkoja, kun itse Mikki joutui ahnaan merihirviön runtelemaksi. Onnistuimme kuitenkin kokoamaan kattavan tutkimusaineiston itse valmistamillamme tutkimusvälineillä. Tiedeyhteisö haukkoikin henkeään, kun esittelimme tutkimuksemme, joka keskittyi merihirviöiden vaikutukseen vesiekosysteemeissä. Lähes nollaa hiponut p-arvo nosti meidät voittoon muiden upeiden ryhmien joukosta, ja pääsimme nauttimaan ylenpalttisista palkinnoista, jotka olivat valmiiksi täyteen tuherrettu sukelluspaperi sekä tämän blogikirjoituksen kirjoittaminen. Muiden osallistujien ei kuitenkaan tarvinnut jäädä tyhjin käsin, sillä pääsimme jännitysnäytelmän jälkeen nauttimaan pehmeistä löylyistä sekä assareiden valmistamista maittavista savukaloista.

Yleisesti viikko Tvärminnessä oli siis aurinkoinen sekä säiden että tunnelman osalta. Tahdomme kiittää kurssin opettajia mielekkäästä ja opettavaisesta viikosta sekä Tvärminnen eläintieteellisen aseman henkilökuntaa maittavista ruuista (erityismaininta herkkuleivästä ja lounaskahvista!) sekä yleisten järjestelyiden toimivuudesta. Tästä on hyvä siirtyä ansaitulle kuukauden kestävälle opiskelutauolle ennen syksyllä alkavia uusia seikkailuja elämäntieteen parissa, tietenkin Tvärminnen kilkkipaita päällä!

 Ryhmämme valmiina sukeltelemaan rakkolevän sekaan!
Ryhmämme valmiina sukeltelemaan rakkolevän sekaan!

Teksti ja kuvat: Meri Back, Juho Kökkö, Tiia Laisi, Hilla Mäkinen, Roope Nykänen, Pirta Palola ja Reetta Schroderus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *